maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulu on taas

Heissan, me ollaan oltu Islan kanssa mun äidin luona jäniksenlinnassa ja viikonloppuna neiti pääsi leikkimään mun serkkujan kanssa sai lapset noinkin vauhdikkaasta eläimestä energian loppumaan :D Neiti oli niin väsynyt että luulin hetken ajan sitä kuolleeksi kun se nukkui mun sylissä ja piti päätään mun käden päällä sitten siirsin käden pois neidin alta niin se vain kellahti kyljelleen mun sängylle ei reagoinut mitenkään.. mutta hengissähän se oli kuitenkin kun henki kulki.







Kuvat on ottanut Antero Hiisijärvi
Mulla ois pari videotakin kuvattuna tänne blogiin, mutta jostain syystä en saa niitä lisättyä ehkä nekin tänne joskus ilmestyy.

Hyvää joulua kaikille! :)

torstai 21. marraskuuta 2013

Talvi

Heissan taas pitkästä aikaa! Isla on kasvattanut ittellensä aika komean ja pörheän talviturkin ja painoakin on tullut lisää :) Mitään erikoista me ei olla neidin kanssa puuhailtu enkä ole paljoa kuvia räpsinyt mutta muutaman sain äsken otetuksi. Neidillä on kunnon riehuminen menossa, äsken se varasti mun kuullokkeet kun kirjoittelin tätä tekstiä ja nyt lähtee kaapista kipot ja kulhot kävelemään. Huomionkipeä tai jotain?







lauantai 2. marraskuuta 2013

Hay

Pahoittelen etten oo jaksanu päivitellä mitään. Koitan ensiviikolla keksiä jotain :)



sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Terveisiä kiikalasta

Oltiin viikonloppu Islan kanssa kiikalassa  iskän luona kattomassa mun tuoretta pikkusiskoa :)
Siellä neiti pääsi sitten vähän tutustumaan karvattomiin kissoihin. Isla oli ihan pelosta kangistunut, mutta nuuskutteli kissoja kumminki uteliaana. Ja nappas Prinssi parasta kiinni hampaillaan josta herra ei tietenkää  innostunut :D




tiistai 1. lokakuuta 2013

Uudet kuviot

Heissan, en ole taas hetkeen kerennyt päivittelemään blogia, mutta kuten otsikosta voi päätellä on meillä Islan kanssa uudet kuviot menossa. Muutettiin väliaikaisesti mun mummon luokse asumaan, että pääsisin liikkumaan kouluun helpommin. Meillä on Islan kanssa aika pieni huone käytettävissä ja Isla on sen takia osoittanut mieltään raapimalla ovea ahkerasti. Onneksi mulla on kumminkin mahdollisuus päästää neitiä välillä juoksentelemaan muuallekkin taloon.




Neidillä tuima ilme häntää jyrsiessä :)


Sen verran piti vielä sanoa, kun meinaa postausideat olla välillä vähän väsissä niin olisi kiva jos laittelisitte vaikka jotain kysymyksiä Islaan tai muhun liittyen niin voin  tehdä sitten semmoisen vastauspostauksen!

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Long time no see

Heipsun, taas pitkästä aikaa en oo hetkeen jaksanu päivitellä johtuen osittain siitä etten ole saanut kuvia otetuksi, mutta nyt mulla on muutama kuva niin päätin vähän päivitellä :)

Vein Islan yksi päivä pihalle valjaissa, mutta kuten aina neiti onnistui kiemurtelemaan niistä irti ja säikähdin tottakkai että se lähtisi pinkomaan karkuun. Neiti kumminki pysytteli kiltisti mun lähettyvillä niin uskalsin pitää sitä vapaana. :)


Mun luokkalainen Noora oli maanantaina käymässä meillä ja näki fretin ekaa kertaa elämässään ja Isla päätti sitten olla ystävällinen ja napata Nooraa leuasta kiinni :D
Ja eilen Isla pääsi aamulla karkuun koska mun huoneen ulko-ovi oli jostain ihmeen syystä auki ja itku kurkussa sitten juoksin pitkin mettiä etsimässä Islaa ja olin varma etten enää ikinä näkisi sitä. Päästin sitten meidän koiran pihalle, koska ajattelin että se saattaisi löytää Islan ja miten kävikään Kamu meni tunkemaan nenäänsä meidän portaiden alla olevaan tilaan ja laitoin sitten siihen hiukan nutriplussaa jos Isla sattuisi olemaan sielä ja lähdin etsimään neitiä muualta sitten kun hetken päästä palasin katsomaan samaan paikkaan niin nutriplussat oli syöty. Laitoin nutria sitten hiukan lisää ja jäin odottamaan hetkeksi niin mutainen nenä ilmestyi portaiden alta esiin. Olin niin helpottunut kun vihdoin löysin neidin ja se oli koko ajan kiltisti pysytellyt kotipihassa kaivelemassa multaa.


tiistai 10. syyskuuta 2013

Miitteilyä

Heissan taas! Oltiin Islan kanssa sunnuntaina pentumiitissä, minne en ikäväkyllä muistanut ottaa kameraa mukaan :( Viihdyttiin siellä hyvin 3 tuntia ja pidempääkin oltaisiin varmasti jaksettu olla. Ihmettelen ettei neidistä loppunut vauhti kesken kun meno oli aika villiä välillä. Islan emokin oli paikalla ja oli aika huvittavan näköistä kun pentu on emoaan huomattavasti suurempi. Muuta ihmeellistä tässä ei olekkaan tapahtunu ite istun taas kipeenä kotona Islan kanssa, mutta eipä siitäkään paljoa ole seuraksi kun se vaan nukkuu tuolla häkissään.
Välillä kyllä ihmettelen suuresti sen asentoja nukkua :D





perjantai 6. syyskuuta 2013

Syksy

Heissan, en oo taas hetkeen päivitellyt blogia ja tosiaan oon ite nyt flunsassa niin en oo paljoo jaksanut mitään kummosia tehdä. Mun huone on Islan jäljiltä aika kaaoksessa okei oon mäki ehkä osa syyllinen. Pitäis nyt viikonloppuna koittaa saada vähän paikkoja järjestykseen ja sunnuntaina jos mun vointi on parempi mennään Islan kanssa pentumiittiin niin pikkunen pääsee sitten vähän riehumaan sisarustensa kanssa. :)



Neiti on nyt sitten päättänyt pistää mun vaatekaapin uuteen uskoon. Joka päivä sieltä on puolet vaatteista revitty alas ja kerran Isla hyppäsi ylimmältä hyllyltä alas aiheuttaen mulle pienen sydänkohtauksen, mutta onneksi ei käynyt mitään.


Timi oli tiistaina moikkaamassa mua ja Islaa ja sai sitten vähän osumaa, kun leikattiin Islan kynsiä mistä neiti ei innostunut laisikaan vaan tarras timin leuasta kiinni.


Oon nyt koittanut kuvailla Islaa mikä ei aina oo ihan helppoa kun se ei tahdo pysyä hetkeäkään paikallaan kuten alla olevasta  kuvasta huomaa :D



maanantai 2. syyskuuta 2013

putput

Ajattelin nyt lähinnä lisätä muutaman kuvan. Sen verran jaksan kirjoittaa, että Isla on kunnon päivänpiriste kun se juoksee heti ovelle vastaan kun tulee koulusta kotiin ja alkaa touhottaa ympäriinsä :)




perjantai 30. elokuuta 2013

And here we go.

Elikkäs päätin aloittaa blogin mun ja  mun pienen näätä neidin elämästä.
Isla tuli mun luokse kesän alussa ja se on mun ensimmäinen fretti joten hirveästi kokemusta mulla ei vielä ole fretin kanssa elämisestä. Mutta aloitan vaikka siitä, että esittelen vähän Islaa. :)




Isla on syntynyt 15.04.2013 ja se on väriltään pastelli.
Kasvattaja on Jaana Huovinen.
sukupuoli: Naaras
Isla on tosi itsepäinen ja pippurinen neiti, meidän perheen iso koirakin pelkää sitä.
Mutta Islassa on paljon hyvää se tulee monesti köllöttelemään mun viereen sänkyyn ja pusuttelee mua aina välillä. Jonkun verran vielä hampaita käytetään kun oikeen innostutaan leikkimään ja hiekkalaatikkoa käytetään lähinnä silloin kun neidille sopii. Monet kukkapurkit on kaivettu ympäri ja jotenkin ihmeellisesti Isla löytää reittinsä minnevain esim. meikkipöydälle missä sitten vähän järjestellään mamman meikkejä uusiksi ja tutkitaan korurasian sisältö. Isla tykkää tunkea itsensä joka ikiseen lasiin ja mukiin minkä se vain näkee ja useamman kerran on ollu lattiat märkinä sen takia. Lusikoita on myös kiva kannella ympäri huonetta ja jemmata.

(Hiekkalaatikossa on kiva kölliä päikkäreitten jälkeen)
Ja voin tähän vielä lyhyesti kertoa itsestäni.
Oon Nea kohta 18-vuotias tyttö jäniksenlinnasta. Opiskelen tällä hetkellä kokiksi järvenpään keudassa. Kiinnostus frettejä kohtaan alko jo useampi vuosi sitten, mutta se tuntui niin mahdottomalta ajatukselta koskaan omistaa sellaista etten  edes suunnitellut hankkivani sitä.
Kuitenkin sitten parin vuoden päästä rupesin kovasti suunnittelemaan fretin hankintaa selasin kaikki mahdolliset blogit ja muut nettisivustot läpi mitkä liittyivät fretteihin ja rupesin kyselemään kasvattajilta pentua. Kaiken säätämisen jälkeen mulla sitten vihdoin oli pentu varattuna ja odottaminen oli todella tuskallista joka päivä selasin frettien kuvia ja mietin mitä kaikkea ihanaa voisin sitten ostaa sille kun saan sen. Lopulta se päivä sitten koitti kun pääsin hakemaan Islaa. Se oli todella pieni ja tärisi kun nostin sen syliin ja kun päästin sen sitten perillä pois kantokopasta se oli todella arka ensimmäiset pari päivää. Siitä se kyllä sitten rohkeni.